Oppimistyyli

Oppimistyylit perustuvat valtaosin tieteellisesti kumottuihin teorioihin.^{[1][2][3][4][5][6]} Niiden mukaan yksilöllä on yleinen, tiedostamaton taipumus oppia paremmin tietynlaisilla oppimisstrategioilla tai opiskelutavoilla. Teorioiden mukaan oppijat tulee jakaa oppimistyylimallien mukaan eri tavoilla toimiviin ryhmiin. Yksilöllinen oppimistyyli selvitetään kyselylomakkeella tai psykologisella kokeella. Osa malleista perustuu ajatukseen oppimistyylien biologisesta alkuperästä, toisten mukaan oppimistyyli on ajan myötä muuttuva ja kehittyvä ominaisuus. Oppimistyyleihin kategorisointi ja niiden perusteella opettaminen on monissa tutkimuksissa osoitettu jopa haitalliseksi^[7][8], ja teorioiden suosiota levittävät ennen kaikkea niitä hyödyntävät kaupalliset tahot. Silti oppimistyyliajattelu on merkittävä suuntaus kasvatusalalla, ja sitä tapaa kaikilla tasoilla lastentarhoista yliopistoihin.^[9]

Lukuisiin oppimistyylimalleihin liittyvästä laajasta ja pitkäaikaisesta tutkimuksesta huolimatta oppimistyylien olemassaoloa ja diagnosoitavuutta ei ole osoitettu eikä niiden mukaisen opetuksen tehosta ole saatu luotettavaa näyttöä.^[10] Tutkimuksissa on päinvastoin havaittu, että kaikenlaiset oppijat hyötyvät enemmän yhden hyvän opetusstrategian käyttämisestä kuin oppijoiden jakamisesta oppimistyyliryhmiin.^[11] Tutkijoiden mukaan erityisesti havaintokanavateoriat lukeutuvat opetusalan "neuromyytteihin", joilla ei ole tieteellistä pohjaa, vaikka monet opettajat uskovat niiden pohjautuvan aivotutkimuksiin.^[12][13]

1. ↑ Kenneth A. Kavale, Steven R. Forness: Substance over Style: Assessing the Efficacy of Modality Testing and Teaching. Exceptional Children, 1.11.1987, nro 54, s. 228–239. doi:10.1177/001440298705400305. ISSN 0014-4029. Artikkelin verkkoversio. en
2. ↑ Anjali Ganesh: Alignment of Teaching Style to Learning Preferences: Impact on Student Learning. Training & Development Journal, 2014, nro 5, s. 119. doi:10.5958/2231-069x.2014.00786.0. ISSN 2231-0681. Artikkelin verkkoversio.
3. ↑ Harold Pashler, Mark McDaniel, Doug Rohrer, Robert Bjork: Learning Styles: Concepts and Evidence. Psychological Science in the Public Interest, 1.12.2008, nro 9, s. 105–119. doi:10.1111/j.1539-6053.2009.01038.x. ISSN 1529-1006. Artikkelin verkkoversio. en
4. ↑ June Lu, Chun-Sheng Yu, Chang Liu: Learning style, learning patterns, and learning performance in a WebCT-based MIS course. Information & Management, 1.7.2003, nro 40, s. 497–507. doi:10.1016/S0378-7206(02)00064-2. ISSN 0378-7206. Artikkelin verkkoversio. en
5. ↑ Beth A. Rogowsky, Barbara M. Calhoun, Paula Tallal: Matching learning style to instructional method: Effects on comprehension.. Journal of Educational Psychology, 2015, nro 107, s. 64–78. doi:10.1037/a0037478. ISSN 1939-2176. Artikkelin verkkoversio. en
6. ↑ Laura J. Massa, Richard E. Mayer: Testing the ATI hypothesis: Should multimedia instruction accommodate verbalizer-visualizer cognitive style?. Learning and Individual Differences, 1.1.2006, nro 16, s. 321–335. doi:10.1016/j.lindif.2006.10.001. ISSN 1041-6080. Artikkelin verkkoversio. en
7. ↑ Philip M. Newton: The Learning Styles Myth is Thriving in Higher Education. Frontiers in Psychology, 2015, nro 6, s. 1908. PubMed:26696947. doi:10.3389/fpsyg.2015.01908. ISSN 1664-1078. Artikkelin verkkoversio.
8. ↑ Catherine Scott: The Enduring Appeal of ‘Learning Styles’. Australian Journal of Education, 1.4.2010, nro 54, s. 5–17. doi:10.1177/000494411005400102. ISSN 0004-9441. Artikkelin verkkoversio. en
9. ↑ Valtonen, Jussi: Oppimisen psykologiaa, osa 2 psykologia.fi. Viitattu 29.9.2013.
10. ↑ Coffield, F., Moseley, D., Hall, E., Ecclestone, K. (2004). Learning styles and pedagogy in post-16 learning. A systematic and critical review. London: Learning and Skills Research Centre. PDF. (Web Archive 2005).
11. ↑ Pashler, H., McDaniel, M., Rohrer, D. and Bjork, R.: Learning Styles - concept and evidence. Psychological Science in the Public Interest, December 2008, 9. vsk, nro 3, s. 105-119. The Association for Psychological Science. Artikkelin verkkoversio (pdf). Viitattu 27.10.2011. en
12. ↑ Neuromyth 3 - OECD www.oecd.org. Viitattu 23.8.2015.
13. ↑ Dekker et al.: Neuromyths in education: Prevalence and predictors of misconceptions among teachers. (Verkkojulkaisu, viitattu 23.8.2015) Front. Psychol., 18 October 2012. Artikkelin verkkoversio.